tarina & tiimi.

Kulttuurimme ei-niin-salainen resepti:

Sekä vaikuttajamarkkinoinnissa että työpaikallamme tekemistämme ohjaa läpinäkyvyys. Emme pakonomaisesti tuputa vaikuttajamarkkinointia ainoana vaihtoehtona, vaan tarjoamme palveluitamme silloin kun meillä on oikeasti jotain annettavaa. Meillä asioista puhutaan niin kuin ne on ja asiakkaille tarjotaan vain oikeasti toimivia ratkaisuja.

 

Erimielisyyksiä ei vältellä, vaan ne nähdään mahdollisuuksina oppia. Jatkuva oppiminen onkin yksi kulttuurimme pilareista. Etsimme ja testaamme jatkuvasti uusia toimintatapoja ja tapoja saada eniten hyötyä vaikuttajamarkkinoinnista. Välillä epäonnistutaan, ja se on oikeastaan ihan loistava juttu.

 

Työskentelemme tulosperusteisesti, myös johdamme niin. Emme siis tuijota kelloa ja pakota tekemään ylitöitä. Jos parhaat ratkaisut syntyvät puolen tunnin työskentelyllä keskellä yötä tai päivälenkin yhteydessä, niin silloin on mieletöntä odottaa että tulisit toimistolle istumaan kahdeksaksi tunniksi. Haluamme tarjota lahjakkaille huipputyypeille parhaat edellytykset onnistumiselle — mitä ikinä se juuri sinun kohdalla mahtaakaan tarkoittaa.

sosiaalisen-median-kanavat-vaikuttajamar

Laita meille viestiä!

Oskari Tempakka
Partner & CEO
+358 44 349 9995
oskari@maukasmedia.fi
Otso Mieskonen
Partner
+358 44 349 9995
otso@maukasmedia.fi
Julia Grönroos
Creative Producer
+358 44 349 9995
julia@maukasmedia.fi
+358 44 349 9995
Merimiehenkatu 31,
00150 Helsinki

Osaatko jotain siistiä?

Me halutaan tutustua suhun, jos oot kiinnostunut vaikuttajamarkkinoinnista, projektinhallinasta, analytiikasta, myynnistä, b2b markkinoinnista, sisällön tuottamisesta, manageroinnista, tuottamisesta, digistä, tapahtumista, tai jostain muusta hullusta mitä voisit jakaa meille!
JÄTÄ AVOIN HAKEMUS